Veroista, käärmeistä ja jäniksistä

Suomalaisen kansanperinteen mukaan tappamalla käärmeen sai yhdeksän syntiä anteeksi. Lähteeni ei kerro, olivatko nämä yhdeksän juuri niitä maa- ja kirkkorajojen yli kuuluisia kuolemansyntejä, mutta tietäen suomalaisen kansanluonteen olen varma, että niihin lukeutui kateus, joka ei vie niinkään käärmeitä metsästä kuin kaloja vedestä, enkä tarkoita nyt vain silleja ja silakoita. Tänä syksynä tämä aidan toisen puolen ruohokasvun ihannointi sai taas loistaa parrasvaloissa, kun yhteiskunnalliselle keskustelukentälle ei ihan vain yhdeksi viikonlopuksi telttansa pystyttänyt verotietojen julkaisusirkus esitteli fakiirinsa, klovninsa, leijonankesyttäjänsä ja viimein myös hatusta vedetyt kaninsa. Jälkimmäisillä tarkoitan kansalaismielipiteilijöiden varjelemaa ja hörhöilyyn mukaan lähtevien poliitikkojen siunaamaa ei madon- vaan verokarhunlukujen taivastelua, josta ikävä kyllä on paratiisi kaukana. Niin, sitä aidan oman puolista omenapuuta jäytävä ristihuuli putkahtaa tälläkin kertaa suurkapitalistin silinteristä. Tiedätte kertomattakin, mistä suunnasta poliittista puustoa tämä pitkäkorvainen vemmelsääri on alun perin kotoisin. Pitäisikö panna koirat perään vai tuottaa erämailta ilveksiä jänisjahtiin? Ehkä parasta on antaa jänön juosta ja odottaa, että se väistämättä väsyttää itsensä loputtomalla porkkanan perässä juoksullaan.