torstai 26. marraskuuta 2009

Marketinhaltija

Kuinkahan yleisessä tiedossa on, että monen suomalaisen kaupungin osat ovat saaneet nimensä niiden maat aikoinaan omistaneista taloista? Niin, näistä vanhoista, viimeistään 1500-luvun lopulla perustetuista pitäjän alkutiloista, joissa vakaasti uskottiin kodinhaltijoihin, saunatonttuihin ja kaikenlaisiin välittömässä elinympäristössä vaikuttaviin olentoihin.

Kodinhaltija, talon arkisessa piirissä vaikuttavista yliluonnollisista hahmoista keskeisin, oli usein talon perustajan, sen ensimmäisen isännän henki. Mitähän tämä harmaaparta mahtaa ajatella siitä, että talonsa maille on 2000-luvulla perustettu moottoriteiden liittymä, jättiläisten rakentamalta vaikuttava huoltoasema ja kymmenen kylän kokoinen, värivaloin säihkyvä ostoskeskus? Ehkä ukko kuljeskelee öisin automarketin hyllyvälejä pitkin ja miettii, miksi näiltä ihmemarkkinoilta ei löydy kalanuottaa, kunnon kirvestä tai jousipyssyn nuolta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti