Mustaa ja valkoista

Suhteellisuudentajuisena ja suvaitsevaisena ateistina minua harmittaa, että vapaa-ajattelijat järjestevät Raamatun pornolehtiin vaihtamisen kaltaisia tempauksia. Vaikka tapahtuman tarkoituksena sanotaan olevan uskontojen ylitiukkaa seksuaalimoraalia vastaan kampanjoiminen, on järjestäjillä ollut hyvin tiedossa vaihtotapahtuman tulevan aiheuttamaan mielipahaa.

Mielestäni ateistisen kritiikin kristinuskoa kohtaan pitäisi kohdistua ydinasiaan eli siihen, miten uskonnon perustana on tuhansia vuosia vanhoja paimentolaiskansojen taruja eikä suinkaan moraalikoodin kaltaisiin uskonnon sisälläkin kiistanalaisiin asioihin. Fundamentalistinen ateismi on yhtä kamalaa ja vahingollista kuin fundamentalistinen uskovaisuus. Vahinko vain, että tällainen fundamentalismi estää keskustelun mahdollisuuden ateistien ja uskovien välillä. Se voisi nimittäin olla molemmille osapuolille hedelmällinen keskustelu.

Rakennelmia ilmassa

Olen kirjoittanut aikaisemmissa merkinnöissäni politiikasta ja sen henkilökohtaisuudesta. Sain asiaan taas uuden näkökulman selailtuani Jonathan Swiftin Tynnyritarinaa. Swift kirjoittaa, että suuressa ihmisjoukossa ei ole tilaa liikkumiseen, joten jos siinä haluaa liikkua tai sitä liikuttaa, on noustava sen yläpuolelle eli siis otettava haltuun ilma ihmisten päiden yläpuolella. Swift jatkaa, että filosofit nimenomaan rakentavatkin rakennelmiaan ilmaan, koska vain siellä on jäljellä vapaata tilaa.

Minulle ideologiat, olivatpa ne sitten poliittisia tai ei, näyttäytyvät tällaisina ilmaan tehtyinä rakennelmina. Toisin sanoen ne ovat tietynlaisia todellisuuskäsityksiä, teoreettisia rakennelmia kuvaamassa konkreettista sen sijaan, että loisivat sitä. Tässä ajatuksessa ei jää kovin paljon sijaa kansalaisyhteiskunnalle ja käytännön tason vaikuttamiselle. Ehkä tästä johtuu, etten juuri koskaan ole välittänyt luottamustehtävistä, osallistumisesta ja vaikuttamisesta, vaikka olen kiinnostunut politiikasta, mielipiteistä ja niiden perustelemisesta ja esille tuomisesta.

Oikeastaan tässä on kyse jaosta romantikkoihin ja realisteihin. Itse kuulun ensin mainittuihin, sillä minulle ideologiat ovat olennaisempia kuin niiden käytännön tason tavoitteet ja saavutukset. Tältä pohjalta voisi kuvitella, että romanttinen suhtautuminen poliittisiin ideologioihin olisi hankalaa tänä aikana, jona puolueet ovat etääntyneet vanhoista aatteistaan ja tulleet toistensa kaltaisiksi. Asia on kuitenkin mielestäni paradoksaalisesti päin vastoin. Romantikkoon vetoavat vahvasti imago- ja arvokampanjat, joita eritoten Kokoomus ja viimeksi SDP ovat harrastaneet. Sekä voimakas teoreettiseen ideologiaan että ilmassa leijuviin hahmottomiin arvoimagoihin perustava politiikka kiehtovat romantikkoa realististen päivänpoliittisten kysymysten kustannuksella, vaikka kaksi ensin mainittua niin kaukana toisistaan tuntuvat olevankin.

Ihmetyksen aihe

Suvun historia on kummallinen usvan peittämä papapeli, jonka paloja on kadonnut sinne tänne koskaan löytymättä. Yksi erikoisimmista hahmoista siinä on isänpuoleisten isovanhempien alivuokralaisena sotien jälkeen asunut etnisyydeltään juutalainen nainen, joka oli upseerimiehensä kanssa adoptoinut isoisäni pikkusiskon näiden äidin kuoltua. Rouvan mies oli kaiketi kuollut sodassa ja tämä isoäitini kertomuksen mukaan konkkanokkainen nainen asui yläkerrassa samassa taloudessa isovanhempieni, isäni ja hänen sisarustensa kanssa.

Juutalaisrouva oli kuulemma "vihainen Kekkoselle" ja luki Helsingin Sanomia. Aina kuin isoäitini rupesi keittämään ruokaa, laskeutui tämä alivuokralainen yläkerrasta ruoan tuoksun ja keittämisen äänien houkuttelemana katsomaan ja kommentoimaan ruoanlaittoa. En tiedä yhtään, miksi hän asui vähän aikaa samassa taloudessa isäni lapsuudenperheen kanssa. Yksi erikoinen palanen perheen ja suvun historiaan lisää joka tapauksessa.